torstai 3. maaliskuuta 2022

Kuukausikatsaus: helmikuu 2022

Tätä tekstiä tuntuu vaikealta aloittaa. Paljon on muuttunut viime viikkoina. Olen kokenut ensimmäistä kertaa elämässäni sodan pelkoa. Ajatukset pyörivät Ukrainassa ja esimerkiksi nämä sijoitusasiat tuntuvat hyvin vähäpätöisiltä. 

Olen myös kamppaillut pienen syyllisyyden tunteen kanssa, että onko ok koittaa hyötyä laskevista kursseista, jos ja kun taustalla ovat osatekijänä näin karmivat syyt.

Synkistä tunnelmista huolimatta salkun kuukausikatsauksista en halua luopua, mutta muuten mennään blogin suhteen ihan oman fiiliksen ja jaksamisen suhteen.



 

Salkun kehitys

Lasku jatkui sijoitusten osalta: 


Nordnetin mukaan helmikuun tuotoksi muodostui -2,2 %. Tapahtumiin nähden yllättävän pieneksi jäi lasku, vaikka selkeästi heikommissakin lukemissa kuukauden aikana käytiin. Oman kirjanpitoni mukaan sijoitusten arvonlaskua kertyi helmikuussa -543 €.


Yksittäisten rahastojen osalta rahasto-osuuksien arvonkehitys (=kurssimuutos) helmikuun aikana oli rahastovaluutoillaan seuraava:

 

Norjan indeksirahasto se vaan jatkaa vahvaa menoa öljyn hinnan nousun vauhdittamana. Helmikuussa kyseisen rahaston osuuden arvo nousi kruunuissa 3 prosenttia, ja oli ainoa rahastoistani, joka päätyi plussan puolelle.

Muut rahastot päätyivät varsin tasaisesti muutaman prosentin miinukselle. 

Heikoin helmikuu oli Suomen indeksirahastolla, jonka osuuden arvo tippui 8 % alaspäin. Maaliskuukaan ei lähtenyt siltä lupaavasti liikkeelle, kun rahasto tuli kuukauden ensimmäisenä päivänä vielä 4,6 % alaspäin. Taitavat pakotteet, vastapakotteet ja Venäjä -yhteydet tuoda epävarmuutta usealle rahaston sijoituskohteista. Fortum ja Nokian Renkaat ovat ainakin olleet vahvasti esillä viime päivinä.


Kuukauden ostot

Ostoja jatkoin viime kuun tapaan hieman suuremmalla summalla:

 

Rahastoihin päätyi uutta rahaa yhteensä 420 €, eli 150 € kuukausitavoitetta enemmän. Ostoista huolimatta sijoitussalkun markkina-arvo tippui hieman, eli reilulla satasella alaspäin.

Norjan indeksirahaston nousujohteinen meno muiden rahastojen laskiessa johti taas sen osuuden hienoiseen kasvuun salkussani, joten viime kuukausien tapaan en sijoittanut siihen uutta rahaa. Rahaston noin 3,9 % osuus salkustani on jo suurempi kuin kaipaisin.

 

Vuositavoitteen edistyminen

Asetin tammikuussa tavoitteekseni kasvattaa sijoitussalkkuni 26 000 euroon vuoden loppuun mennessä. 

Helmikuu jatkoi mollivoittoista linjaa tavoitteen edistymisen suhteen:


Helmikuun lopussa ollaan 1 858 € perässä tavoitearvoa, mutta ei tässä nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon koko tavoitteen osalta.

 

Uutena kuvaajana tälle vuodelle otin kuukausikatsaukseen mukaan kuvaajan, joka valottaa tarkemmin kuukauden aikana salkussa tapahtuneita muutoksia ja niiden suhdetta tavoitteisiin. Samalla se toivottavasti vetää yhteen katsauksessa esitetyt asiat.

Siniset palkit kuvaavat vuositavoitteen mukaisia lukuja, eli tasaisen tahdin taulukolla tavoittelen 384 euron kasvua salkussa kuukausittain, jotta 26 000 € arvoinen salkku täyttyisi tänä vuonna. Uusia sijoituksia pyrin tekemään vähintään 270 eurolla joka kuukausi, jolloin sijoitusten arvonnousua tulisi laskennallisesti saada loput 114 €.

Oranssit palkit kuvaavat kuukauden aikana toteutuneita lukuja.

 

 

Huomiot:

  • Uudet rahasto-ostot ylittivät 150 eurolla tavoitteen
  • Sijoitusten arvossa tapahtui laskua, muttei niin paljon kuin viime kuussa
  • Kokonaistavoitteesta jäätiin jälleen jälkeen noin 500 eurolla

 

Salkun tilanne

Sijoitusten kokonaistilanne näyttää tältä:


 

 

 

 

 

Edelleen selkeästi voiton puolella porskutetaan, vaikka alaspäin on suunta viime aikoina ollutkin.