tiistai 2. elokuuta 2022

Kuukausikatsaus: heinäkuu 2022

Palailen lomilta hetkeksi läppärin ääreen päivittämään heinäkuun lukemat ylös. Ja huh, mikä nousu sitä onkaan yllättäen tapahtunut kuukauden aikana! Lomalla pörssien seuranta on jäänyt vähemmälle, joten hieman tuli puun takaa tilanne lukuja päivitellessä.


 

Salkun kehitys

Katsokaas tätä sijoitusten nousuhurmaa heinäkuussa:


Nordnetin mukaan heinäkuun tuotoksi muodostui hurjat 9,2 %. Hyvin harvoin tällaisia kuukausia näkee. Pikaisessa tutkinnalla omalla sijoitustaipaleellani tämänkaltaisiin kuukausituottoinen on päästy vain touko- ja marraskuussa vuonna 2020. 

Huippukuukausi tarkoitti myös isoa arvonnousua salkussa: oman kirjanpitoni mukaan salkun arvo nousi 2 040 €, kun uusia sijoituksia ei huomioida. Aikamoinen hyppäys ylöspäin!


Yksittäisten rahastojen osalta rahasto-osuuksien arvonkehitys (=kurssimuutos) heinäkuun aikana oli rahastovaluutoillaan seuraava:

 

Peräti neljä rahastoa pääsi kaksinumeroisiin nousuprosentteihin rahastovaluutoillaan. Kuukauden suurimmat tähdet olivat Spiltanin rahasto sekä Blackrockin teknologiarahasto, jotka ovatkin tainneet alkuvuoden aikana laskea eniten rahastoistani. Välillä sitten toiseenkin suuntaan vauhdilla.

Mukavasti meni muillakin rahastoilla ja kehittyvien markkinoiden ETF:ää lukuunottamatta kaikki rahastot nousivat vähintään 6 % kuukaudentakaiseen nähden.

 

Kuukauden ostot

Ostojen suhteen jatkettiin tavoitelinjalla:


Rahasto-ostoja tein heinäkuussa 270 eurolla. Kun ostot huomioi, niin sijoitussalkku kasvoi 12 prosenttia kuukaudessa.

 

Vuositavoitteen edistyminen

Asetin tammikuussa tavoitteekseni kasvattaa sijoitussalkkuni 26 000 euroon vuoden loppuun mennessä. 

Tavoitteenkin osalta otettiin iso harppaus eteenpäin:


Edelleen ollaan perässä heinäkuun lopun tavoitearvoa 1 741 € verran, mutta paljon lohduttomammalta tilanne näytti kuukausi sitten.

 

Uutena kuvaajana tälle vuodelle otin kuukausikatsaukseen mukaan kuvaajan, joka valottaa tarkemmin kuukauden aikana salkussa tapahtuneita muutoksia ja niiden suhdetta tavoitteisiin. Samalla se toivottavasti vetää yhteen katsauksessa esitetyt asiat.

Siniset palkit kuvaavat vuositavoitteen mukaisia lukuja, eli tasaisen tahdin taulukolla tavoittelen 384 euron kasvua salkussa kuukausittain, jotta 26 000 € arvoinen salkku täyttyisi tänä vuonna. Uusia sijoituksia pyrin tekemään vähintään 270 eurolla joka kuukausi, jolloin sijoitusten arvonnousua tulisi laskennallisesti saada loput 114 €.

Oranssit palkit kuvaavat kuukauden aikana toteutuneita lukuja.


Huomiot:

  • Uudet rahasto-ostot olivat juuri tavoitteenmukaiset
  • Sijoitusten arvossa tapahtui todella suuri hyppäys ylöspäin
  • Näin ollen kuukauden tavoite ylittyi ruhtinaallisesti yli 1 900 eurolla

 

Salkun tilanne

Sijoitusten tilanne näyttää nyt tältä:


 

 

 

 

 

Rahastokohtaisen tilanteen päivitin juuri salkkusivulle.

Mukavaa elokuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon.

You can write also in English.