Meinaa vähän aika olla kortilla blogin suhteen, mutta tässä tulee hieman viiveellä elokuun kuukausikatsaus. Tuntuu, että elokuu meni mukavassa noususuhdanteessa, mutta kuun viimeinen viikko tiputti taas maanpinnalle.
Salkun kehitys
Elokuu näytti salkun kehityksen suhteen siis tältä:
Yksittäisten rahastojen osalta rahasto-osuuksien arvonkehitys (=kurssimuutos) elokuun aikana oli rahastovaluutoillaan seuraava:
Ainoana plussan puolelle päätyi iSharesin kehittyvien markkinoiden ETF. Norjan indeksirahasto päätyi suunnilleen kuukaudentakaisiin lukemiin.
Spiltan Aktiefond Investmentbolag olikin sitten kunnon luisussa ja rahaston osuuden arvo tippui kymmenisen prosenttia kuukauden aikana. Muilla rahastoilla meni varsin tasaisesti.
Kuukauden ostot
Uusissa rahasto-ostoissa ei ollut mitään ihmeellistä:
Ostoja tein tavoitteenmukaisella 270 eurolla elokuussa. Spiltanin rahastoon meni suhteessa enemmän rahaa, koska se lasketteli niin paljon kuun aikana.
Ostoista huolimatta salkun arvo laski prosentin alaspäin.
Vuositavoitteen edistyminen
Asetin tammikuussa tavoitteekseni kasvattaa sijoitussalkkuni 26 000 euroon vuoden loppuun mennessä.
Elokuussa tuli taas hieman takapakkia tavoitteen suhteen:
Elokuun lopun tavoitearvoa ollaan perässä 2 350 €, joka tuntuu kyllä paljolta.
Uutena kuvaajana tälle vuodelle
otin kuukausikatsaukseen mukaan kuvaajan, joka valottaa tarkemmin
kuukauden aikana salkussa tapahtuneita muutoksia ja niiden suhdetta
tavoitteisiin. Samalla se toivottavasti vetää yhteen katsauksessa
esitetyt asiat.
Siniset palkit kuvaavat vuositavoitteen mukaisia lukuja, eli tasaisen tahdin taulukolla tavoittelen 384 euron kasvua salkussa kuukausittain, jotta 26 000 € arvoinen salkku täyttyisi tänä vuonna. Uusia sijoituksia pyrin tekemään vähintään 270 eurolla joka kuukausi, jolloin sijoitusten arvonnousua tulisi laskennallisesti saada loput 114 €.
Oranssit palkit kuvaavat kuukauden aikana toteutuneita lukuja.
Huomiot:
- Uudet rahasto-ostot olivat juuri tavoitteenmukaiset
- Sijoitusten arvossa otettiin jälleen takapakkia
- Näin ollen kuukauden tavoitteesta jäätiin jälkeen
Toivottavasti kaikki on hyvin, kun ei blogiin ole tullut pitkään aikaan päivityksiä?
VastaaPoistaOlen seuraillut blogiasi aina välillä, mukava ollut seurata sijotuksiasi sekä blogisi on mielestäni hyvin lämminhenkinen. Toivon myöskin että kaikki on hyvin sinulla.
VastaaPoista