Vuoden ensimmäinen neljännes on jo takanapäin, joten on aika kurkistaa, mitä sijoituksille tapahtui tammi-maaliskuussa 2026.
Salkun kehitys
Sijoitusten kehitys näyttää vuoden alun osalta seuraavalta:
Aika pomppuista oli meno ja maaliskuussa lasketeltiin välillä enemmänkin alaspäin. Nordnetin mukaan salkun tuotto oli -3,6 prosenttia, joka tarkoittaa reilun 1 700 euron laskua sijoitusten markkina-arvossa.
Mutta huhtikuussa pari kovempaa nousupäivää muuttikin suunnan täysin:
Ja kirjoitushetkellä salkun tuotto alkuvuoden osalta näyttääkin olevan jo reilun prosentin plussan puolella. Hyvä muistutus jälleen, että vaikka markkinoilla voidaan mennä nopeasti alaspäin, niin myös nousut voivat tapahtua hyvinkin nopeasti.
Nähtäväksi jää, jatkuuko pomppuinen meno myös toisella kvartaalilla. Mutta tosiaan huhtikuun tapahtumat näkyvät virallisesti sitten vasta Q2-katsauksessa.
Yksittäisten rahastojen ja ETF:ien osalta osuuksien arvonkehitys (=kurssimuutos) tammi-maaliskuun aikana oli rahastovaluutoillaan seuraava:
Nousijat olivat aikajaksolla vähissä, vain kehittyvien markkinoiden ETF sekä Suomen indeksirahasto päätyivät plussan puolelle. Spiltanin rahasto pysyi suunnilleen 3 kuukauden takaisissa lukemissa.
Kovimman iskun ottivat USA:aan sijoittuvat, teknologiapainoitteiset rahastot 7 prosentin laskullaan. Maailmarahastoilla tiputus oli hieman maltillisempi, -3 prosenttia.
Ostot ja myynnit
Ensimmäisellä kvartaalilla laitoin uutta rahaa sijoituksiin hieman vähemmän muusta elämästä joutuen. Tammikuussa sijoitukset taisivat jäädä pääasiassa tekemättä. Rahasto- ja ETF-ostoja tein yhteensä 983 eurolla, mutta 469 euroa tästä oli myynneistä saatua, uudelleen sijoitettua rahaa. Eli uutta rahaa sijoituksiin meni keskimäärin vain 171 euroa kuukaudessa.
Hyödynnän taas alle 1 000 euron vuosittaista verotonta myyntiä ja myin pois loput BGF:n teknologiarahastosta. Nämä rahat siirsin Nasdaq 100 ETF:n puolelle. Tämän jälkeen salkussani ei enää ole mitään sellaista sisältöä, mitä varsinaisesti haluaisin myydä pois.
Loput verottoman myynnin rajasta taidan käyttää myymällä pieniä osia Storebrandin maailmarahastosta ja sijoittamalla samat rahat juoksevilta kuluiltaan hieman halvempaan iSharesin World -ETF:ään. Pienen 200 euron satsin kanssa toimin jo tällä tavalla ekan kvartaalin aikana.
Tällä hetkellä salkun sisältö näyttää osuuksineen seuraavalta:
Salkun tilanne
Sijoitusten tilanne näyttää maaliskuun lopussa tältä:
Mutta hoksasin, että viime vuosina tekemäni verottomat myynnit sotkevat tarkastelua sen verran, ettei sijoitettu euromäärä pidä tällä tavalla tarkasteltuna enää paikkansa. Koska olen sijoittanut aiemmista myynneistä saadut voitot uudelleen, niin kaikki rahastoihin sijoitetut rahat eivät enää ole uutta sijoituksiin laitettua rahaa.
Onneksi Nordnet pitää yllä salkun hankintahintaa, joka 619 euroa alhaisempi kuin yllä esitetty:
Eli virallisten tilastojen mukaan olen laittanut sijoituksiin 31 586 euroa ja niiden markkina-arvo oli 31.3. 46 963 euroa.
Mutta kirjoitushetkellä salkku on puhkaissut huhtikuun kovan nousun jäljiltä jo 50 000 euroa. Jos tässä vakaammin päästään rajan yli, niin se ansaitsisi jo oman kirjoituksensa.
Mukavaa aurinkoista viikonloppua!






