sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Kuukausikatsaus: huhtikuu 2021

Taas on aika käydä läpi menneen kuukauden sijoitukset ja salkun kehitys. Tuntuu, että kuukaudet vaan vaihtuvat hurjaa tahtia, mutta jospa pahimmat kiireet olisivat nyt takana päin. Kiireet ovat näkyneet myös siinä, että tahti blogikirjoitusten kanssakin on hidastunut.

Huhtikuussa tein yhteenvetoa rahastoistani lukujen ja ominaisuuksien muodossa. Lisäksi kirjoitin oppaan ETF:ien nimien tulkintaan.


Salkun kehitys

Hyvä vire sijoitussalkussa tuntuu jatkuvan vaan:

 

Huhtikuun tuotoksi muodostui 2,3 %, joka tarkoittaa 376 euron arvonnousua salkussa. 

Aikamoista ilotulitusta on koko alkuvuosi toistaiseksi ollut, ja esimerkiksi oman salkkuni tuotto vuoden vaihteesta toukokuun alkuun on 11 %. Ja euromääräisesti arvonnousua on ilman uusia sijoituksia tullut 1 600 € samalla aikavälillä.


Yksittäisten rahastojeni osalta rahasto-osuuksien arvonkehitys huhtikuun aikana oli rahastovaluutoillaan seuraava:

Yllättäen teknologiarahastoni löytyy pienen tauon jälkeen taas listan kärjestä. Taulukossa oleva prosenttiluku kertoo sen osuuden arvon nousun dollareissa. Valuuttakurssimuutosten takia tuotto ei euroissa näytä yhtä hyvältä, joten siksi listan ykkössija tuli varmaan itsellekin yllätyksenä.

Huhtikuun muut tähdet olivat Suomen indeksirahasto sekä Spiltanin rahasto. Näiden jälkeen muu joukko on varsin tasainen kehittyvien maiden ETF:ää lukuunottamatta, joka päätyi hieman kuukauden takaista alemmalle tasolle. 

* Nordnetin ja SPP:n rahastoista ei ollut kirjoitushetkellä tarjolla kuun viimeisen päivän (30.4.) arvoa, joten tiedot ovat huhtikuulta 29.4. asti.


Kuukauden ostot

Uusien rahasto-ostojen puolesta mentiin normaalilinjalla:


Uusia rahastomerkintöjä tein huhtikuussa 270 eurolla, mikä on hyvin tavanomainen kuukausisäästösumma minulle.

Kokonaisuudessaan sijoitussalkku kasvoi kuukauden aikana ostot ja arvonnousun mukaan lukien 4 prosenttia, euroissa 646 €. Mukavaa kehitystä kaiken kaikkiaan ja samalla salkku ylitti 16 000 € rajan.


Vuositavoitteen edistyminen

Asetin vuodenvaihteessa tavoitteekseni kasvattaa sijoitussalkkuni 18 000 euroon vuoden loppuun mennessä. Keskimäärin salkun arvon tulisi siis kasvaa lisäostojen ja arvonnousun myötä 365 € joka kuukausi. 

Huhtikuussa salkun arvo nousi siis 646 euroa:

Tasaisen vauhdin taulukkoa ollaankiin hurjasti edellä: huhtikuun lopun tavoitteen mukaan salkun pitäisi olla 15 000 € paikkeilla, joten tavoitetta ollaan edellä noin 1 300 €. 

Mielenkiinnolla odotan, missä merkeissä vuosi jatkuu. Näissä olosuhteissa tavoitteen saavuttaminen tuntuu liian helpolta.

 

Salkun tilanne

Sijoitusten kokonaistilanne näyttää tältä:

Sijoituksiin olen laittanut omaa rahaa 12 250 € ja salkun markkina-arvo on kuun vaihteessa 16 363 €. Eli sijoitukset ovat reilu nelisen tuhatta euroa voitolla.

Onko sinun alkuvuotesi ollut sijoitusten suhteen yhtä juhlaa?

2 kommenttia:

  1. Moi,

    mukavaa luettavaa. Itselläni on hyvin samanlainen salkku ja melkeen täsmällleen sama saldo. https://shareville.fi/profiles/tuomasq/portfolios/214677

    Jos kiinnostaa tarkempaa vertailua tehdä niin voin mielellään jakaa dataani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mukava kuulla, että viihdyt blogin parissa. Onpa hauska sattuma, että sijoitukset osuvat noin lähelle toisiaan. Pitää käydä kurkkaamassa sun salkkuun Sharevillen puolella.

      Poista

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon ja normaalitilanteessa pyrinkin vastaamaan niihin vuorokauden sisällä.

You can write also in English.