torstai 23. syyskuuta 2021

Lukusuositus: Vaurastu kuin nainen

Kuuntelin äskettäin äänikirjana naisten vaurastumista käsittelevän kirjan, josta haluan kertoa teillekin. Kyseessä on Moona Laakson kirjoittama, hiljattain julkaistu Vaurastu kuin nainen -kirja.

lähde: Into Kustannus

Kirjassa 12 suomalaista naista kertoo matkastaan kohti vaurastumista: Millaisista lähtökohdista he ovat lähteneet liikkeelle? Mitä he ajattelevat rahasta ja sijoittamisesta? Millä keinoin he ovat matkalla kohti vaurautta tai saavuttaneet jo taloudellisen riippumattomuuden?

Tarinansa kertovat julkisuudesta tutuista nimistä esimerkiksi juontaja Vappu Pimiä, yrittäjä ja bloggaaja Natalia Salmela, kenkäsuunnittelija Minna Parikka sekä Vauras Nainen -brändin perustaja Terhi Majasalmi

Itselle uusina tuttavuuksina tulivat esimerkiksi naisten oman pörssiklubin perustaja Marja-Leena Haapanen, Gigantin toimitusjohtaja Laura Tarkka sekä Googlella johtajana toimiva Yacine Samb.

Rahasta, sijoittamisesta ja vaurastumisesta puhuminen naisten osalta on vasta viime vuosina noussut kunnolla esimerkiksi mediassa esiin. Omastakin kokemuksesta olen huomannut aiheen olevan joissain naisten piireissä edelleen tabu. En esimerkiksi halua kaikissa porukoissa puhua sijoituksistani, koska pelkään leimautuvani ahneeksi rahantavoittelijaksi. 

Kirjassa nostetaankin esiin, ettei rahasta puhumisen tarvitsisi olla automaattisesti kehuskelua. Myös sijoittamiseen liittyy paljon ymmärtämättömyyttä. Usein naisten arvomaailmaan kuuluvat lempeämmät arvot (terveys, perhe, rakkaus) vaurauden tavoittelun sijaan. Halu estää toisinaan naisia vaurastumasta.

Ilahduttavasti kirja tarjoaa naispuolisia esikuvia vaurastumiseen. Se kannustaa jokaista naista ottamaan omat raha-asiansa haltuun ja uskaltamaan tähtäämään tavoitteitaan entistä korkeammalle. On täysin ok ja hyväksyttävää naisenakin olla kiinnostunut rahasta ja vaurastumisesta. Kirja on siis vahvasti naisille suunnattu, mutta toisaalta tarjoaa myös muille näköalaa naisten maailmaan esimerkiksi vaurastumiseen liittyvien odotusten ja asenteiden suhteen.

Kirjassa esitellyillä naisilla vaurastuminen on pääosin saavutettu kovalla työllä ja usein yrittäjyyden kautta. Paikoitellen se on vaatinut suurtakin riskinottoa. Itselle jäi mieleen, että sijoitusasunto/-ja löytyi suurimmalta osalta haastatelluista.

Sijoitusmielessä olisin kaivannut kirjaan lisää näkökulmaa siihen, että sijoittaminen on myös mahdollista hoitaa helpommin ja jossain määrin turvallisemmin esimerkiksi indeksirahastojen kautta. Ei tarvitse esimerkiksi osata arpoa osakkeita itse ja olla sitten näiden muutaman kortin varassa. Yllätyin, kun useampikin esitellyistä naisista kertoi ulkoistaneensa osakesijoitustensa hoidon. Toki mikäs siinä, jos se toimii itselle. Mutta olisin kaivannut vielä enemmän rohkaisua, että nainenkin voi ymmärtää ja osata hoitaa sijoituksensakin itse.

Ajatuksia herättävimpänä pidin Natalia Salmelan tarinaa ja näkökulmaa naisten vaurastumiseen. Hän herätteli ajattelemaan, millaisia sukupuolittuneita, opittuja malleja meillä onkaan. Natalian perheessä tehtiin harvinainen ratkaisu, että mies jäi vauvan kanssa kotiin perhevapaille. Heidänkin tuttavapiirissään he olivat ainoa tähän ratkaisuun päätynyt perhe. Siksi Natalia kehottaakin pohtimaan tarkasti, mikä valinnoissa on omaa halua ja mikä perinteiden mukaan toimimista. Jääkö nainen vauvan kanssa kotiin tottumuksen takia? Rajoja voi ja saa rikkoa. Nainen saa haluta rahaa ja toimia vaurastumisensa eteen. Etenkin yrittäjänä oman eläkkeen säästäminen ja sijoittaminen nousevat tärkeään rooliin.

Pitkän linjan osakesijoittajan Marja-Leena Haapasen tarina oli myös mukava poikkeus muuten varsin yrittäjäpainotteiseen ja asuntosijoittamiseen keskittyvään kattaukseen. Hän on vaurastunut pelkästään säännöllisten, palkkatuloista tehtyjen osakesijoitusten avulla. 25 vuoden päästä aloittamisesta hän pystyi jäämään pois työelämästä sijoitustensa turvin. Tarina tuntui itselle läheisimmältä, realistisimmalta vaurastumismahdollisuudelta. Marja-Leena kertoi mielenkiintoisia tarinoita, millaista osakesijoittaminen on ollut hänen aloittaessaan 30 vuotta sitten, ja kuinka hän on esimerkiksi ollut ainoana naisena mukana yhtiökokouksissa. Inspiroiva tarina! Marja-Leena on tehnyt paljon naisten sijoittajuuden eteen.

Kirjassa tarjotut sijoitusvinkit (Vaurastu kuin "henkilön nimi") ihmetyttivät toisinaan. Esimerkiksi en pidä neuvosta, että sijoita vain se, mitä olet valmis häviämään. Tästä tulee itselle aina vain uhkapelaaminen mieleen, ja se tuntuu sijoittamisen osalta liian rajulta pelottelulta. Naiset juuri usein ovat niin turvallisuushakuisia, että tällainen neuvo tuskin saa ketään tarttumaan toimeen. Kirjassakin viitattiin usein siihen, että naisilta puuttuu viimeinen uskallus ja rohkeus ryhtyä sijoittamaan.

Kaiken kaikkiaan pidän erittäin tärkeänä tällaisia uusia avauksia naisten vaurastumiseen liittyvistä asioista. Oikeasti sijoitusmaailma on tuntunut niin miehiseltä alalta, että naiset tarvitsevat roolimalleja ja esimerkkejä myös naisten puolelta. Helppotajuiset teokset sijoittamisesta ja raha-asioiden hoitamisesta saavat myös naiset innostumaan helpommin asiasta. Itse ainakin hurahdin sijoitusmaailmaan täysin Merja Mähkän ja Unna Lehtipuun Sijoittajaksi 7 päivässä -kirjan myötä. 

Kovin kirjaimellisesti en ottaisi kaikkia kirjan sijoitusvinkkejä, mutta pääsanoma, joka kannustaa naisia ajattelemaan isommin ja tavoittelemaan unelmiaan ja vapaampaa elämää, tuntuu toimivalta. Rahasta ja sijoittamisesta puhuminen pitäisi olla sallitumpaa naistenkin piirissä ilman leimautumisen pelkoa. 

Oletko sinä tutustunut kyseiseen kirjaan?

 

Aiemmat lukusuositustekstit löydät täältä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon ja normaalitilanteessa pyrinkin vastaamaan niihin vuorokauden sisällä.

You can write also in English.