lauantai 5. syyskuuta 2020

Sijoitukset tarkastelussa: Spiltan Aktiefond Investmentbolag

Tutustutaanpa pitkästä aikaa tarkemmin yhteen omaan sijoituskohteeseeni. Tällä kertaa vuoroon otin mielenkiintoisen rahaston: Spiltan Aktiefond Investmentbolagin. Kyseinen rahasto löytyy sijoitussalkustani noin 4 - 5 prosentin osuudella.

Kirjoituksen lähteinä on käytetty Spiltan Fonderia, Morningstaria ja Nordnetia. Tiedot on päivitetty 6.7.2021

Huom. ajan myötä tiedot voivat muuttua, joten tarkistathan aina itse ajantasaiset tiedot.

 

Yleistiedot

 

Spiltan Aktiefond Investmentbolag on pääasiassa ruotsalaisiin sijoitusyhtiöihin keskittyvä rahasto. Se on luonteeltaan passiivinen rahasto, mutta ei indeksirahasto (omistukset eivät määräydy minkään indeksin mukaan). 

Rahasto on määritelty erikoissijoitusrahastoksi, jolloin sen omistukset saavat olla tavallista rahastoa keskittyneempiä. Tavallisilla rahastoilla (UCITS) yksittäisten omistusten painoja on rajoitettu ja eri sijoituskohteita täytyy olla vähintään 16.

Rahasto on perustettu 30.11.2011 ja se on kasvuosuudellinen, eli osingot uudelleen sijoitetaan takaisin rahastoon. Vuosittaiset juoksevat kulut ovat 0,20 %. Rahaston perusvaluuttana on Ruotsin kruunu, joten esimerkiksi Nordnetissa valuutanvaihdosta peritään pieni kulu rahastotoimeksiantojen yhteydessä. Rahastoa on mahdollista hankkia ainakin Nordnetin ja Nordean kautta.

Rahasto on pärjännyt erinomaisesti Morningstarin arvioissa: sillä on täydet viisi tähteä Morningstar Ratingissa sekä myös paras mahdollinen vastuullisuusarvosana.


Kehitys

Rahaston viimeisen 5 vuoden kehitys näyttää euromääräisesti seuraavalta: 

 
Viiden vuoden tuotoksi muodostuu hurjat 173 %. Tänä vuonna rahasto-osuuden arvo on noussut 5.7.2021 mennessä 27 %.
 
Alla olevassa taulukossa on rahaston vuosituotot euroissa viime vuosilta:

Omistukset

Rahaston omistukset ovat pääasiassa ruotsalaisia sijoitusyhtiöitä tai sen luonteisia yrityksiä. Suurimmat osakeomistukset ovat seuraavat: 

Eri osakesijoituskohteita rahastolla on 19, joista nämä 9 suurinta muodostavat 83 prosenttia rahastopääomasta.

Omistukset ovat painottuneet erityisesti kahteen suurimpaan yritykseen: Investoriin sekä Industrivärdeniin. Niiden osuus rahastossa on melkein puolet.

Sijoitusyhtiöillä on omistuksia lukuisissa listatuissa ja listaamattomissa yrityksissä, joten rahaston avulla pääsee välillisesti Spiltanin mukaan omistamaan yli 75 pörssiyritystä. 


Tarkastellaan tarkemmin, millaisiin yrityksiin rahaston top 5 sijoitusyhtiötä sijoittavat: linkkien takana lisätietoa yhtiön sijoituksista

  • Investor omistaa merkittäviä osuuksia mm. seuraavista yrityksistä: Atlas Copco, ABB, AstraZeneca, SEB, Ericsson, Nasdaq, Saab, Wärtsilä ja Electrolux. 
  • Industrivärden puolestaan omistaa osakkeita yrityksistä, kuten Sandvik, Volvo, Handelsbanken, Essity, Ericsson ja Skanska.
  • Kinnevik sijoittaa pääasiassa digitaalista kuluttajabisnestä tekeviin yrityksiin. Suurimmat omistukset ovat Zalandossa, teleoperaattori Tele2:ssa sekä Global Fashion Groupissa.
  • L E Lundbergforetagen on mukana omistamassa listalta löytyviä Industrivärdeniä sekä Indutradea. Lisäksi sillä on osakeomistuksia yrityksissä: Husqvarna, Handelsbanken, Skanska ja Sandvik. 
  • ICA Gruppen on päivittäistavaraketju, jolla on lisäksi toimintaa pankki-, kiinteistö- sekä apteekkialoilla.
 

Varsin laajaan yrityskattaukseen rahaston kautta pääsee siis käsiksi.

 

Sektorit

Rahaston omistukset jakautuvat toimialoittain seuraavasti: 

Luonnollisesti, koska kyseessä on pääasiassa sijoitusyhtiöihin sijoittava rahasto, niin omistukset painottuvat vahvasti rahoituspalveluihin. Pienenä lisänä mukana on myös teollisuusyrityksiä sekä esimerkiksi teknologiaa.

Tämä taulukko kuitenkin kuvaa vain yrityksiä, joihin rahasto sijoittaa. Ei niitä yrityksiä, mihinkä rahaston sisältämät sijoitusyhtiöt sijoittavat.

 

Miksi sijoitan kyseiseen rahastoon?

Kun parisen vuotta sitten kasasin omaa sijoitussalkkuani, halusin Suomen ja Norjan indeksirahastojen lisäksi jonkun rahaston myös Ruotsista. Aluksi harkitsin Nordnetin Ruotsi -indeksirahastoa, mutta päädyin onneksi tutustumaan myös Spiltanin rahastoon. 

Selvisikin, että Spiltan Aktiefond Investmentbolag on tuottanut huomattavasti Ruotsin indeksirahastoa paremmin historiansa aikana (taulukon luvut 6.7.2021 Morningstarista):

Kolmen ja viiden vuoden tuotot ovat keskimääräisinä vuosituottoina kyseiseltä aikavälillä.

Tykkäsin myös ideasta, että sijoitusyhtiöihin sijoittamalla saa niiden kautta laajan hajautuksen erilaisiin yrityksiin. Rahaston juoksevat kulut 0,20 % ovat erittäin kohtuulliset, joten lopullista päätöstä ei tarvinnut kauaa miettiä.

Olen ollut erittäin tyytyväinen valintaani. Mielestäni tämä tapaus osoittaa, ettei sijoituskohteen valintaa kannata tehdä pelkästään kulujen perusteella. Kuluton ei automaattisesti ole tuoton osalta parempi kuin kulullinen rahasto. Vaikka hyvä historia ei olekaan tae hyvästä tuotosta myös jatkossa.

Onko kyseinen Spiltanin rahasto sinulle tuttu? 

Muita vastaavia rahasto- ja ETF-tarkasteluja löydät lisää Rahastotarkastelut -sivulta. 

16 kommenttia:

  1. Ensiksi, kiitos blogistasi! Itsekin olen rahastosijoittaja, enkä halua siirtyä suoriin osakkeisiin, vaikka sijoitusteni arvo on noussut jo sen verran suuriin summiin, että sen puolesta voisi osakkeitakin ostella. Minä en ole halunnut ostaa edes ETF:iä.

    Sijoitin tähän rahastoon ekan kerran elokuussa 2016, melkein heti kun aloitin sijoittamisen Nordnetissa, ja nyt eka ostoerä onkin n. 87 % plussalla (rahaston kaikki merkintäni kokonaisuudessaan n. +53 %) :) ! Mutta Nordnetin sijoituksistani löytyy myös Ruotsin indeksirahastoa (+ muita) ja toiset rahastosijoitukset sitten Seligsonissa, ja kaikkien rahasto-osuuksien tuottoprosentti on nyt n. 26. Mukava toki sekin, varsinkin kevään koronalaskun jälkeinen nousu on ollut yllättävän suurta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos ihanasta kommentista :) Mukava, että muitakin pelkkiä rahastosijoittajia löytyy, kun suurin osa bloggaajista taitaa kuitenkin osakkeisiin sijoittaa. Olenkin seurannut mielenkiinnolla sinun blogiasi jo jonkin aikaa.

      Minullekin tuntuu selkeältä, etteivät osakkeet ole se oma juttu. Luulen, että stressaisin ihan liikaa yksittäisten osakkeiden valintaa ja kehitystä. Vaikka muuten olenkin sijoittamisesta erittäin kiinnostunut, en koe houkutusta lähteä tutkimaan yksittäisen yrityksen taloustietoja ja tarinaa. Rahastot tuntuvat paljon turvallisemmalta valinnalta itselleni.

      ETF:iin olin tyytyväinen, kun ostot pystyi hoitamaan kätevästi ilmaisen kuukausisäästön kautta. Mutta nyt kun se ilo loppui, niin on lähinnä vaan ärsyttänyt. ETF:t saavat pysyä salkussa ja ehkä joskus palaan takaisin kuukausisäästäjäksi, jos kuukausittaiset sijoitussummat kasvavat. Perusrahastot ovat kyllä ihanan simppeleitä ETF:iinkin verrattuna!

      Kiva, kun kerroit omista kokemuksistasi tähän rahastoon liittyen. Huikeita tuottoja! Selkeästi ollut mukava valinta salkkuun. Kieltämättä itsekin yllätyin, kuinka nopeasti kevään romahduksesta oikeasti toivuttiin hurjasti ylöspäin.

      Poista
  2. Täältäkin löytyy kyseinen rahasto ja tyytyväinen olen sen tuottoon. Löytyy myös "superrahasto" Ruotsi , johon tuskin laitan enää lisää rahaa. Itsellä Ruotsi ehkä liian isolla painotuksella, kun löytyy myös ruotsin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sijoittava rahasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, mukava kuulla sinunkin hyvistä kokemuksista kyseisen rahaston suhteen. Jonkin verran varmaan päällekkäisyyksiäkin tulee, kun useampaa Ruotsi rahastoa omistaa. Tämän investmentbolag rahaston suurin sijoitus Investor näytti ainakin olevan neljänneksi suurin omistus myös Ruotsin superissa. Ja muutenkin superin top 10 omistuksissa on useampi ylle listaamistani yrityksistä, joihin Spiltanin rahaston kautta välillisesti sijoittaa. En ole itsekään tätä kyseisestä rahastoa aiemmin näin tarkisti tutkinut, joten välillisen hajautuksen laajuus pääsi hieman yllättämään.

      Olisi mielenkiintoista kuulla, mihin Ruotsin pienyhtiörahastoon olet sijoittanut? Oletko ollut siihen tyytyväinen?

      Poista
    2. Hei. Rahasto on nimeltään Swedbank Robur Småbolagsfond Sverige. Kulut on korkeahkot, 1,25%. Tämä on ollut salkussani vasta vähän aikaa, mut uskon, että tulen laittamaan tähän lisää rahaa kertasijoituksen lisäksi.

      Poista
    3. Kiinnostava rahasto kuluistaan huolimatta. Hurjan hyvä tuottohistoria on ainakin taustalla, vielä selkeästi parempi kuin tällä Spiltanilla. Pienet yritykset puuttuvat aika pitkälti vielä omasta sijoitussalkusta ja välillä on tullut pohdittua, pitäisikö jotain ETF:ää tai rahastoa niitten osalta miettiä lisäykseksi.

      Poista
    4. Itse aion vielä lisätä salkkuuni seuraavassa kuukausisäästössä Nordnetissa iusn-ETF:n.

      Poista
    5. Joo, tuo oli kyllä hyvä lisäys kuukausisäästettävien ETF:ien piiriin! Samaa ETF:ää olen itsekin välillä miettinyt. Voisin kuvitella ottavani sen kuukausisäästöön mukaan, jos palailen jossain vaiheessa ETF-kuukausisäästäjäksi. Sen verran edelleen ärsyttää se kevään sekoilu ja palvelumaksun lisääminen, että mielummin teen toistaiseksi lisäostoja vain perusrahastoihin. Kuukausittaiset sijoitussummat ovat myös tällä hetkellä liian kiikun kaakun siinä rajoilla, ettei ETF-kuukausisäästöä kannattaisi joka kuukausi pyörittää. Jotenkin tuntuu yllättävän suurelta kynnys, että tekisi ETF-ostoja vain joka toinen tai kolmas kuukausi. Säännöllinen kuukausittain ostaminen sopii itselle paremmin.

      Poista
    6. Itsellä sellainen suunnitelma, että jollain aika välillä tulen hankkimaan tätä noin 2500 euron edestä ja jättää sitten korkoa kasvamaan. Tarkoituksena ei ole siis ostaa tätä joka kuukausi tai edes joka toinen tai kolmas kuukausi. Suunnitelman järkevyydestä en mene sanomaan sitten mitään :)

      Poista
    7. Aivan, toki tuokin olisi vaihtoehto, että ostais vain silloin tällöin kuukausisäästön kautta. Itse omalla kohdalla heti yhdistin siihen, että jatkaisi samalla myös EUNL ja IS3N ETF:ien ostoja. Mutta eihän sen niin tarvitsisi mennä :D

      Poista
  3. Ostin tätä rahastoa noin kuukausi sitten noin 400eurolla ja miinusta on tullut tähän mennessä 2.8% en oikein sitäkään ymmärrä miksi rahasto on tippunut 0.8% 24-26.12 aikana kun eihän pörssit ole auki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kuukausi on tosi lyhyt aika seurata rahaston kehitystä. Malttia vaan, niin eiköhän tuotto ala näyttämään paremmalta pidemmällä aikavälillä. Markkinoilla kuukaudet voivat poiketa paljonkin toisistaan, eikä joka kuukausi rahasto-osuuden arvo nouse. Heilunta on ihan normaalia.

      Tosiaan pörssit ovat jouluna kiinni ja kyseisen rahasto-osuuden viimeisin markkina-arvo on keskiviikolta 23.12. Koska tämän Spiltanin rahaston perusvaluutta on Ruotsin kruunu, niin esimerkiksi Nordnetissa näkyviin euromääräisiin tuottolukuihin vaikuttaa myös euron valuuttakurssi suhteessa Ruotsin kruunuun. Kun asiaa tutkailin, niin valuuttakurssit ovat näköjään päivittyneet myös 24.-25.12. päivinä. Eli uskoisin valuuttakurssimuutosten olevan selitys joulun ajan tuottomuutoksille.

      Jatkoa ajatellen vinkkinä: itse olen kokenut henkisesti helpompana sen, että laittaa vaikka vähän pidemmällä aikavälillä pienempiä summia esim. kuukausittain rahastoon, sen sijaan että laittaa koko isompaa summaa kerralla. Silloin itsellä ainakin pysyy mieli ja hermot paremmin hallinnassa, kun ei ole laittanut kaikkea heti kiinni rahastoon yhdellä ajanhetkellä. Pikkuhiljaa ostaessa ei tunnu niin pahalta se, vaikka rahasto hieman laskettelisikin alaspäin, koska sittenhän saa seuraavan oston hieman halvemmalla. Ainakin Nordnetissa, jossa tämän rahaston ostosta ei mene kuin valuutanvaihtokulu, niin on ihan sama ostaako isommalla kertasummalla vai vaikka 15 euron erissä. Kulut eivät eroa toisistaan kummassakaan vaihtoehdossa.

      Tsemppiä jatkoon!

      Poista
  4. Hi! Anyone knows the underlying reasons for the significent fall of Spiltan Aktiefond Investmentbolag in Aug while OMX Stockholm PI has not dropped?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi! Like you can see from this text, the fund is quite focused. Investor and Industrivärden pay huge role in how this fund is progressing. I don't follow these individual companies so don't know what has happened, but both them has dropped in August. Could it be related to the investment companies in general, I don't know.

      I know that July was very good month for the fund: it went up for +10% in short time. So it feels natural that same pace can not continue all the time. Personally I am a long term investor so it feels irrelevant what happens in the short term.

      Poista
    2. I was wondering the same and came to search some info from Google. No idea yet.

      Poista

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon ja normaalitilanteessa pyrinkin vastaamaan niihin vuorokauden sisällä.

You can write also in English.