sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Salkussa 10 000 rikki!

Viime kuukausien hurja nousu näkyy salkussani niin, että ensimmäinen 10 000 salkun arvossa meni 17.6.2020 rikki. Wuhuu! Tuntuu yllättävän mukavalta virstanpylväältä. Tästä on hyvä jatkaa salkun kasvatusta hiljalleen. Koska markkinat seilaavat edestakaisin, niin takaisin tasalukeman alle voi päätyä yhdenkin laskupäivän aikana. Mutta onpahan ensimmäisen kerran päästy 5-numeroiseen salkun arvoon.

Olen super tyytyväinen, että viime vuonna uskalsin lähteä tutustumaan sijoittamiseen ja hypätä mukaan hommaan. Minulle on avautunut täysin uusi, mielenkiintoinen maailma tutkittavaksi.

Kymppitonnin kunniaksi katsotaan koko tähänastista sijoitusmatkaani numeroiden ja kuvaajan valossa:

Alla olevassa kuvaajassa näkyy salkun koon kehittyminen koko reilun vuoden sijoitusmatkaltani. Siniset pylväät kuvaavat, paljonko rahaa olen sijoittanut. Oranssit pylväät taas kertovat salkun markkina-arvon kunakin hetkenä. Tiedot ovat jokaisen kuun viimeiseltä päivältä lukuunottamatta tuoreinta tietoa.


Ensimmäiset sijoitukseni tein maaliskuussa 2019. Tuon vuoden aikana laitoin sijoituksiin yhteensä 3 628 euroa eli keskimäärin 363 euroa kuukautta kohden. Salkku kasvoi viime vuonna suhteellisen tasaisesti ja syksyn aikana voittoakin alkoi kertyä hieman.

Ennen koronakriisiä tammikuun lopussa 2020 salkkuni oli noin 10 prosenttia plussalla sijoitettuun summaan nähden. Koronan tuoma pörssiromahdus vei salkkuni tappiolle helmi- ja maaliskuun lopun katsauksissa. Kuitenkin jo huhtikuun lopussa salkun markkina-arvo oli sijoitettua summaa suurempi.

Pörssiromahduksen aikana maalis-huhtikuussa käytin säästöjäni ja sijoitin rahastoihin ja ETF:iin moninkertaisesti normaaliin kuukausisäästösummaani verrattuna. Sitä kautta salkun koko teki huimia hyppäyksiä ylöspäin kevään aikana. Vuodenvaihteesta salkkuni markkina-arvo on kasvanut 4 000 eurosta aina 10 000 euroon asti. Eli 2,5-kertaistunut!

Toki tämä johtuu pääasiassa suurista, uusista sijoituksista. Tänä vuonna sijoituksiin on mennyt tähän mennessä 5 567 euroa. Kuukausittaiseksi keskiarvoksi muodostuu 928 euroa, joka on noin 2,5-kertainen viime vuoteen nähden. Korona-ajan lisäsijoitukset näkyvät tässäkin selvästi.

Salkkuni on nousun myötä huomattavasti voitolla sijoitettuun summaan nähden:


20.6.2020
Sijoitettu: 9 195 €
Salkun arvo: 10 092 €
Tuotto euroina: 896 €
Tuotto%: 9,7 %

Yhteensä olen tähän mennessä sijoittanut 9 195 euroa, jonka markkina-arvo on 10 092 euroa.

Yksittäisistä rahasto-omistuksistani kaikki, paitsi Norjan indeksirahasto ovat euroissa voitolla:

rahasto: sijoitettu arvo 20.6.2020 tuotto%
BGF World Technology Fund 528 € 762 € 44 %
Spiltan Aktiefond Investmentbolag 300 € 352 € 17 %
Handelsbanken USA indeksi 1 726 € 1 924 € 11 %
Nordnet Indeksirahasto Suomi 315 € 345 € 10 %
Handelsbanken Hälsovård Tema 555 € 604 € 9 %
iShares Core MSCI World ETF 4 301 € 4 624 € 8 %
iShares Core MSCI EM IMI ETF 725 € 753 € 4 %
SPP Aktiefond Global A 390 € 394 € 1 %
Nordnet Indeksfond Norge 355 € 334 € -6 %
TOTAL    9 195 €  10 092 € 9,7 %

Olen ihan häkeltynyt teknologiarahastoni hurjasta noususta koronakriisin jäljiltä. Rahaston kurssi on noussut 33,64 USD -> 54,33 USD, eli 62 prosenttia kriisin pohjilta. Ja sitä myöten se onkin 44% voitolla salkussani.

Myös Spiltanin rahasto erottuu selkeästi muista. Muuten mennään suht tasaisessa rintamassa. SPP:n maailmarahastoon sijoittamisen aloitin vasta kuukausi sitten. Kehittyvien maiden ETF ja Norjan indeksirahasto ovat varsin tuttuja perän pitäjiä. Norjan rahasto taisi jo käydä plussalla, mutta on taas painunut alaspäin.

Norjan indeksirahastoa avasin enemmän viime postauksessani: 

Tällaisesta tilanteesta lähdetään kohti seuraavaa kymppitonnia.

2 kommenttia:

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon ja normaalitilanteessa pyrinkin vastaamaan niihin vuorokauden sisällä.

You can write also in English.