keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Kuukausikatsaus: elokuu 2021

Elokuu meni pääasiassa lomaillessa ja sijoitussalkun sekä markkinoiden seuranta jäi hyvin vähiin. 

Lomailu näkyi myös hiljaisuutena blogin puolella. Kuukauden ainoaksi julkaisuksi kuukausikatsauksen ohella jäi kokoelmateksti Suomessa tarjolla olevista indeksirahastoista.

 

Salkun kehitys

Yllätyksekseni elokuun kehitys oli salkun osalta mukavan myönteistä:

 

Kuukauden tuotoksi muodostui 2,6 % ja arvonnousua salkkuun tuli sitä kautta 483 euroa. Mukava kuukausi siis kaiken kaikkiaan.

 

Yksittäisten rahastojen osalta rahasto-osuuksien arvonkehitys (=kurssimuutos) elokuun aikana oli rahastovaluutoillaan seuraava: 

 

Nousijoiden kärjestä löytyy ilahduttavasti Handelsbankenin terveydenhuoltorahasto, jota muut seuraavat varsin tasaisessa rintamassa. Pohjoismaiset rahastot löytyvät tällä kertaa listan hänniltä.

Edellisen kuukauden tähti Spiltan Aktiefond Investmentbolag piti elokuussa perää ja laski ainoana rahastonani kuukauden takaiseen nähden.


Kuukauden ostot

Uusissa rahasto-ostoissa ei tapahtunut mitään ihmeempää:

Elokuussa laitoin perinteiset 250 € uutta rahaa sijoituksiin. Tässäkin kuussa poksahti uuden tonnin raja rikki, kun sijoitussalkun markkina-arvo ylitti 19 000 €. 

Lisäsijoitusten sekä arvonnousun myötä kasvua salkun arvoon tuli 4 %.

 

Vuositavoitteen edistyminen

Asetin vuodenvaihteessa tavoitteekseni kasvattaa sijoitussalkkuni 18 000 euroon vuoden loppuun mennessä. Tämä tavoite kuitenkin täyttyi jo heinäkuussa. Siksi päädyinkin tavoittelemaan loppuvuonna tasalukemia, eli 20 000 € arvoista salkkua.

Heinäkuun lopun tilanteessa tämä tarkoitti, että salkun arvon tulisi keskimäärin kasvaa lisäostojen ja arvonnousun myötä 338 € joka kuukausi elokuusta alkaen. 

Elokuussa salkku kasvoi 733 €, eli kovaa vauhtia ollaan menossa kohti uuttakin tavoitetta:

Yllä olevassa kuvaajassa oranssit pylväät kuvaavat salkun toteutunutta kehitystä. Siniset pylväät puolestaan kuvaavat tavoitetta, eli heinäkuuhun asti matkaa kohti 18 000 € salkkua ja elokuusta alkaen kohti 20 000 €.

Elokuun lopussa ollaan siis lähes 400 € edellä uutta tavoitetahtia.

 

Salkun tilanne

Sijoitusten kokonaistilanne näyttää tältä:


 

 

  


Huimalta alkaa jo salkun tuottoprosentti näyttää! Mutta täytyy muistaa, että kyseessä on vain tämän hetken tilanne, ei mitään pysyvää.

 

Mukavaa alkavaa syksyä kaikille!

4 kommenttia:

  1. En olisi huolissani spiltanista- ihan laatukamaa. Itselläni tylsistä tylsin profiili ja mukana myös Handels USA ja NN Suomi. Aika leveällä hajautuksella näyt menevän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Joo tällasella kuukauden aikavälillä rahastojen kehityksen katselu on pelkkää viihdettä itselle eikä vaikuta omiin tekemisiini pitkäjänteisenä sijoittajana. Spiltanin rahasto on omia suosikkejanikin enkä ole siitä huolissani. Ihmehän se olisi viime aikaisen hurmoksen jälkeen, jos ei välillä alaspäinkin tultaisi.

      Hajautuksesta: olen halunnut salkkuun maantieteellisesti laajan maailmanlaajuisen hajautuksen, joka jossain määrin isossa kuvassa seurailee markkinapainoja. Eli pääpaino USA:ssa. Euroopan osalta olen suosinut Pohjoismaita ja Japani sekä kehittyvät markkinat ovat pienemmällä painolla mukana.

      Suuri rahastojen määrä selittyy täysin oman mielenkiinnon ylläpitämisellä. Lähes yhtä hyvään hajautukseen pääsisi pelkästään esimerkiksi SPP Aktiefond Globalilla. Alun perin EUNL ja IS3N etf:t olivat salkkuni pohja, joiden lisäksi halusin itseä kiinnostavia rahastoja siten että koko salkun maanosajakauma pystyisi kuitenkin suht lähellä markkinapainoja. Kun Nordnetin etf-kuukausisäästö tuli maksulliseksi niin liian pienen kuukausisumman takia aloin ostamaan SPP Globalia etf:ien tilalle. Etf:t jäivät silti salkkuun ja mahdollisesti palaan joskus niiden ostajaksi, jos kuukausittainen sijoitussummani nousee.

      Blogin sijoitussalkku -sivulta löytyy linkkejä teksteihin, joissa avaan vielä enemmän salkun sisältöä ja sijoitussuunnitelmaani :)

      Mielenkiintoista olisi kuulla lisää, millainen sinun sijoitussalkkusi on.

      Poista
  2. Kuten sanottu, omat aika tylsää perustavaraa. Nordnet Suomea, Handelsin USAa, Stockholm 30 ETF, Spiltan, Dansken Teknologia indeksiä ja taitaa mukana vielä roikkua joku yhdistelmärahastokin 50/50, joka kyllä tuottanut ihan välttävän kohtuullisesti. Jossain vaiheessa oli vähän liian suuri teknologian painotus, joten se oli isona syynä tuon Ruotsi ETF;n valintaan. Maantieteellinen hajautus ehkä vähän vaillinainen. Toisaalta vaikka Kiina osakkeiden arvostukset on aika alhaalla monen yhtiön osalta, niin olen halunnut väistää Kiinan markkinoita. Kryptoihin en viitsi perehtyä, niinpä niitäkään ei ole. Olisihan tuossa vielä säätämistä, teknoja edelleen ehkä liikaa, toisaalta se on tutuin toimiala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava, että palasit kertomaan tarkemmin! On aina tosi mielenkiintoista kuulla, mitä muiden sijoitussalkkuun on päätynyt. Samoja rahastoja ja teknologiasektoria molemmilta tosiaan löytyy. Kryptoja ei minultakaan ole, koska ne tuntuvat liian riskisiltä omaan makuuni.

      Poista

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon ja normaalitilanteessa pyrinkin vastaamaan niihin vuorokauden sisällä.

You can write also in English.