torstai 26. elokuuta 2021

Millaisia indeksirahastoja Suomesta löytyy? - Kooste tarjonnasta

Palaillaanpa lomailutauon jälkeen taas blogin pariin. Tästä tekstistä tulee tiukka paketti tietoa Suomessa tarjolla olevista indeksirahastoista. 

Olen aiemmin kirjoittanut blogiini omissa teksteissään, millaisia indeksirahastoja seuraavilta tarjoajilta löytyy: Nordnet, Osuuspankki, Seligson, Nordea, S-Pankki ja Handelsbanken

Kesän aikana päivitin kaikki nämä tarjoajia koskevat tekstit sekä Indeksirahastot tarjoajittain -sivulta löytyvät taulukot ajantasalle. Koska tiedot ovat tuolla sivulla hieman piilossa, niin päädyin nostamaan valikoimataulukot esiin myös tässä tekstissä. 

Seuraavaksi luvassa siis kooste kunkin yllä mainitun rahastotarjoajan indeksirahastoista:

Avaintietoina rahastoista nostetaan esiin nimen lisäksi sen vuosittaiset juoksevat kulut, sekä vertailuindeksi, jonka sisältöä rahasto pyrkii seuraamaan. Lisäksi olen yleisellä tasolla luonnehtinut kunkin tarjoajan valikoimaa sekä rahastoihin liittyviä kuluja. 

Kunkin tarjoajan alta löytyy myös linkki kirjoittamaani tarkempaan tarkasteluun, jossa kerron rahastoista enemmän. 


 
Huom. tekstit ja taulukot on päivitelty hieman eri aikoihin, ja muutokset tiedoissa ovat mahdollisia. Tietojen päivitysajankohta on mainittu kunkin tarjoajan kohdalla.
  
Muistathan aina itse tarkistaa ajantasaiset tiedot rahaston avaintietoesitteestä, jonka löydät tarjoajan sivuilta.
 
Vinkkejä avaintietoesitteen tutkimiseen löydät kirjoituksestani: Mitä rahaston avaintietoesite kertoo?
 

 

Handelsbanken

 
Handelsbankenilla on seitsemän indeksirahastoa. Indeksirahastoja on tarjolla Eurooppaan, USA:aan, Pohjoismaihin, kehittyville markkinoille sekä koko maailmaan.

Handelsbankenilla on myös kaksi erikoistuneempaa indeksirahastoa: kehittyneiden maiden pienyrityksiin sijoittava rahasto, sekä korkean osinkotuoton ja alhaisen volatiliteetin omaaviin yrityksiin keskittyvä rahasto. 

Indeksirahastojen juoksevat kulut ovat 0,20 - 0,60 %. Rahasto-ostoista ja -myynneistä ei peritä kuluja. 



Nordea

Nordea tarjoaa kaksi SPP Fonderin indeksirahastoa maailmaan ja kehittyviin maihin, sekä kolme omaa indeksirahastoa seuraaville alueille: maailma, Eurooppa ja Suomi. 

SPP:n rahastojen juoksevat kulut ovat Nordean omia rahastoja halvemmat. Rahasto-ostot ja -myynnit ovat verkossa kuluttomia.



Nordnet

 Eurooppaan sijoittavat rahastot

 
Muu maailma
 
 
Nordnetin valikoimassa on tällä hetkellä 21 eri indeksirahastoa neljältä eri rahastoyhtiöltä: omien Nordnet -rahastojen lisäksi Handelsbankenilta, SPP Fonderilta sekä Amundilta. 
 
Valikoimaa on laajasti Pohjoismaista aina kehittyviin maihin. Rahastojen juoksevat kulut ovat 0,00 - 0,50 % välillä. Rahastojen ostot ja myynnit ovat kuluttomia Nordnetissa.
 


Osuuspankki

Osuuspankki tarjoaa kuusi indeksirahastoa kattaen seuraavat alueet: Suomi, Pohjoismaat, Eurooppa, Amerikka, Aasia sekä maailman kehittyneet maat. 

Rahastojen vuosittaiset juoksevat kulut vaihtelevat 0,39 - 0,43 % välillä. Rahastojen ostoista ja myynneistä perittävät merkintä- ja lunastuspalkkiot ovat poistuneet 1.7.2021 alkaen.
 


Seligson

 
Seligson tarjoaa 4 indeksirahastoa seuraaville alueille: Suomi, Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasia. Indeksirahastojen juoksevat kulut ovat 0,44 - 0,47 % välillä. Lisäksi rahastoista peritään 0,1 % merkintäpalkkio sekä sijoitusajan mukaan vaihteleva lunastuspalkkio. 
 
Indeksirahastojen lisäksi Seligsonin valikoimissa on kolme muuta passiivista rahastoa. Nämä sijoittavat kehittyville markkinoille, tunnettuihin brändeihin sekä johtaviin lääke- ja terveydenhoitoalan yrityksiin. Näiden rahastojen vuosittaiset juoksevat kulut ovat 0,60 - 0,66 %. Ostot ovat kuluttomia ja lunastuspalkkio riippuu sijoitusajasta. 



S-Pankki

 
S-Pankilla on kaksi indeksirahastoa, jotka sijoittavat Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Molempien rahastojen juoksevat kulut ovat 0,5 % paikkeilla. Lisäksi rahasto-ostoista peritään 0,10 - 0,25 % merkintäpalkkio. Indeksirahastojen myynnit ovat kuluttomia.
 

 
Hyvin laajasti indeksirahastoja siis Suomesta löytyy ja usein niihin sijoittaminen onnistuu ihan oman pankinkin kautta.
 
Tuleeko sinulle mieleen muita indeksirahastotarjoajia Suomesta?

2 kommenttia:

  1. Hei Helmi.

    Onhan tehopakkaus indeksirahastoista esillä.
    Uutta olikin Op:n osalta merkintä-ja lunastuspalkkiot poistuneet 1.7.2021, en tiennytkään.
    Täytyypä alkaa suorittaa tehostettu ostohankinta.

    Mukavaa syksyn odotusta.
    -Gotler-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Joo Osuuspankin tekstiä päivitellessä tuli tieto muutoksesta sattumalta vastaan. Mukavaa alkavaa syksyä myös sinulle!

      Poista

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon ja normaalitilanteessa pyrinkin vastaamaan niihin vuorokauden sisällä.

You can write also in English.