perjantai 8. heinäkuuta 2022

Sijoitussalkun puolivuotiskatsaus

Vuoden ensimmäinen puolikas on takana ja ajattelin tehdä yhteenvetoa, millainen alkuvuosi sijoituksilla on ollut. Monenlaista on maailmalla tapahtunut ja se on näkynyt salkussakin. Katsotaan tilannetta kuvaajien ja taulukoiden kautta.


 

Sijoitusmatka

Alkuun nostan kuvaajan, joka kertoo sijoitusmatkastani kokonaisuudessaan tähän mennessä. Kuvaajassa sininen viiva kuvaa rahamäärää, jonka olen laittanut sijoituksiin. Oranssi viiva taas kertoo sijoitusten markkina-arvon kunakin hetkenä. Luvut ovat aina kuukauden viimeiseltä päivältä.

 


Sijoittamista on nyt takana reilu kolme vuotta. Ensimmäiset sijoitukset tein keväällä 2019. Uutta rahaa olen sijoittanut varsin tasaisesti joka kuukausi matkan aikana. Se näkyy sinisen viivan tasaisena nousuna kevään 2020 hyppäystä lukuunottamatta. Tuolloin koronan tuoma nopea pörssiromahdus sai minut sijoittamaan suurempia kertasummia.

Tuottoja salkkuun kertyi etenkin viime vuoden aikana, jolloin oranssi ja sininen viiva lähtivät kunnolla eroamaan toisistaan. Tämä vuosi onkin mennyt eri suuntaan ja viivat ovat taas lähestyneet toisiaan.

Vuodenvaihteessa sijoitusteni arvo oli 21 392 € ja kesäkuun lopussa puolestaan 20 029 €, eli puolessa vuodessa salkku pieneni sijoitusten arvonlaskun myötä 1 363 €, vaikka uusia rahasto-ostoja tein joka kuussa. Sijoitussalkun koko tippui siis kuutisen prosenttia alaspäin.

 

Salkun tilanne

Sijoituskohteitteni tuotot ovat kesäkuun lopussa seuraavat:


Tuotot eivät ole keskenään vertailukelpoisia erilaisten aloitusajankohtien ja vaihtelevien sijoitussummien takia. ETF:iin en myöskään ole laittanut uutta rahaa reiluun pariin vuoteen.

Viimeaikaisesta laskusta huolimatta salkku on kokonaisuutena 3 358 € voitolla ja näin ollen tuottoprosentiksi muodostuu 20 %.

 

Salkun kehitys 2022

Katsotaan sitten tarkemmin vuoden 2022 alkupuoliskoa: salkun kehitys on tänä vuonna ollut seuraava:


Kovin pomppuista ja yleissuunnalta laskevaa on ollut vuoden ensimmäisen puolikkaan kehitys. Nordnet antaa salkun alkuvuoden tuotoksi -15,7 %. Tämän myötä euroissa arvonlaskua salkkuun kertyi 3 618 € edestä, kun uusia tehtyjä sijoituksia ei huomioida. 

Kovin mollivoittoista meininkiä, mutta koen laskun ja halvemmat rahasto-ostot vain hyväksi jutuksi pitkän tähtäimen sijoittajalle. Pää toki pitää pystyä pitämään kylmänä. Katsotaan, miten se itseltäkin onnistuu, jos laskettelu oikein pitkään jatkuun. Nyt minua on vielä selvästi henkisesti auttanut se, että salkku on edelleen tukevasti plussan puolella.


Miten alkuvuosi on mennyt yksittäisten rahastojen osalta?

Hain rahastojeni osuuksien arvot (= kurssit) joulukuun 2021 viimeiseltä päivältä sekä kesäkuun 2022 lopusta ja laskin, kuinka paljon osuuden arvot ovat laskeneet puolen vuoden aikana. 

Tiedot on laskettu rahastovaluutoilla, eli teknologiarahaston osalta dollareissa ja Norjan sekä Spiltanin rahastojen osalta paikallisissa kruunuissa. Muut tuotot ovat euroissa.


Tähdet olivat alkuvuonna vähissä: Norjan indeksirahasto oli öljyriippuvuutensa myötä ainoa rahastoistani, joka päätyi edes samalle tasolle kuin puoli vuotta sitten. Kaikilla muilla alkuvuosi meni laskun merkeissä.

Handelsbankenin terveydenhuoltorahasto piti pintansa muihin nähden varsin hyvin 4 prosentin laskullaan. Halusinkin terveydenhuoltoalaa salkkuun juuri tästä defensiivisyydestä johtuen, eli huonoina aikoina ala usein laskee monia muita aloja vähemmän. Tämän tehtävän Handelsbankenin rahasto on täyttänyt hyvin.

Maailma-rahastoilla alkuvuoden lasku oli 14-15 % luokkaa ja Suomi- sekä USA-rahastot laskettelivat hieman tätä enemmän.

Murheellisinta aika oli teknologiarahastolle, jonka osuuden arvo on tullut dollareissa 39 % alaspäin vuodenvaihteen arvosta. Tiesin, että lukema tulee olemaan hurja, mutta näin suurta tiputusta en ollut silti tajunnut. 

Myös Spiltanin ruotsalaisiin sijoitusyhtiöihin keskittyvä rahasto kärsi huomattavasti alkuvuoden aikana ja oli tällä ajanjaksolla salkun toiseksi heikoiten pärjännyt sijoitus.


Uudet sijoitukset 2022

Vuoden 2022 ensimmäisen puolikkaan aikana laitoin uutta rahaa sijoituksiin yhteensä 2 255 €, jotka jakautuvat sijoituskohteiden välille seuraavasti:

 

Eniten uutta rahaa meni Storebrandin maailma-rahastoon ja toisena perässä tuli Handelsbankenin USA indeksi. Taulukossa korostuvat myös eniten laskeneet teknologiarahasto sekä Spiltanin rahasto. Vastaavasti parhaiten pärjännyt Norjan indeksirahasto ei juuri uutta rahaa saanut.

Kuukausittainen sijoitussumma on vaihdellut 270 - 445 euron välillä. Keskimäärin olen sijoittanut 376 € joka kuukausi tänä vuonna.

 

Vuositavoite

Vuodenvaihteessa asetin tavoitteeksi saavuttaa 26 000 € arvoisen sijoitussalkun vuoden loppuun mennessä. Laskennallisesti tämä tarkoittaisi vähintään 384 euron keskimääräistä kasvua salkussa joka kuukausi uudet sijoitukset ja salkun arvonmuutokset huomioiden. 

Noh, kuten kuukausikatsauksissakin on seurattu, niin heikolta näyttää:

 

 

Taitaa tavoite olla turhan optimistinen tähän maailmantilanteeseen. Koko vuosi ollaan menty selvästi tavoitetahdin alapuolella ja salkun markkina-arvohan on nyt vuodenvaihdetta alemmalla tasolla.


Miten sinun alkuvuotesi sujui? Millä mielin olet seurannut pörssilaskua?

2 kommenttia:

  1. Hmm itselläkin tippunut rahastot mukavasti.. silti plussalla. Luin tuosta storebrandistä ja päätin sijoittaa kanssa. Kulut hyvät ja laaja hajautus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Pahoittelut, että vastaaminen on loman takia viivästynyt. On tämä vuosi vaan ollut aikamoista vuoristorataa kaikille. Juuri päivittelen heinäkuun lukuja ja onpas sitä huomaamatta tapahtunut nyt puolestaan iso nousu ylöspäin kuukauden aikana.

      Storebrandin maailma-rahasto on toiminut omaan tarkoitukseeni hyvin. Juoksevat kulut ovat tosiaan varsin edulliset ja maailman markkinat saa laajasti katettua yhdellä rahastolla.

      Poista

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon ja normaalitilanteessa pyrinkin vastaamaan niihin vuorokauden sisällä.

You can write also in English.