torstai 1. heinäkuuta 2021

Kuukausikatsaus: kesäkuu 2021

Tulin kesäkuplastani blogin pariin päivittämään kesäkuun kuulumiset. Kesäiset kelit ja jalkapallon em-kisojen seuraaminen kotisohvalta ovat viime aikoina vieneet pidemmän korren. Mutta ei huolta, kirjoitusinto alkaa taas heräillä ja heinäkuusta tulee kesäkuuta aktiivisempi kuukausi julkaisujen suhteen.

 

Salkun kehitys

Kesäkuu oli yhtä juhlaa sijoitusten osalta:

 
Kuukaudesta muodostui  4,8 % tuotollaan vuoden ensimmäisen puolikkaan toiseksi paras kuukausi. Euroissa sijoitussalkun arvo nousi hurjat  803 €, kun uusia ostoja ei oteta huomioon. Onpahan ollut mahtava alkuvuosi sijoitusten suhteen. Ajattelin kirjoitella vielä erikseen puolivuotiskatsauksen salkusta.

 

Yksittäisten rahastojeni osalta rahasto-osuuksien arvonkehitys (=kurssimuutos) kesäkuun aikana oli rahastovaluutoillaan seuraava:

Mites teknologiarahasto on taas päätynyt tämän listan kärkeen? Kovassa nousussa se on näköjään kuukauden aikana ollut ja valuuttakurssimuutosten takia euroissa nousuprosentti näyttäisi vieläkin paremmalta. Nopeasti on suunta muuttunut sitten toukokuisen kirjoitukseni, jossa pohdin teknologian hurmoksen päättymistä. No onneksi minun ei tarvitse ennustaa jatkoa, vaan voin vain nauttia kyydistä. 

Muutenkin kuukausi oli vahva melkeinpä kauttaaltaan, erinomaisia tuottoja on ihan maailma -rahastoillekin tullut. Mukava on nähdä Handelsbankenin terveydenhuoltorahastoakin mukana listan kärkipäässä.

Pohjoismaille kuukausi ei omien rahastojeni perusteella ollut ihan yhtä hohdokas, mutta kaikki päätyivät kuitenkin plussan puolelle.

 

Kuukauden ostot

Uusien rahasto-ostojen suhteen mentiin normaalilinjalla:


Rahastoihin laitoin kesäkuussa uutta rahaa 265 euroa. Kokonaisuutena sijoitussalkku kasvoi kuukauden aikana hurjat reilun tonnin, joka vastaa 6 % kasvua kuukauden takaisiin lukemiin nähden. 

 

Vuositavoitteen edistyminen

Asetin vuodenvaihteessa tavoitteekseni kasvattaa sijoitussalkkuni 18 000 euroon vuoden loppuun mennessä. Keskimäärin salkun arvon tulisi siis kasvaa lisäostojen ja arvonnousun myötä 365 € joka kuukausi. 

Kesäkuussa salkun arvo nousi siis 1 068 euroa:

Ihan hullua, salkun arvo on siis jo 17 714 €, eli vuositavoite on enää 286 € päässä! Jos heinäkuussa ei lasketella alaspäin, niin tavoite voi täyttyä pelkkien uusien rahasto-ostojenkin kautta. 

Pitänee harkita uutta tavoitetta loppuvuodelle, jos 18 000 € tavoitelukemaan päästään kesän aikana. Enpä olisi ikinä arvannut, että tavoite olisi lähellä täyttymistään jo vuoden puolivälissä.

 

Salkun tilanne

Sijoitusten kokonaistilanne näyttää tältä:



 

 

 

Reilua harppausta eteenpäin tapahtui viime kuuhun nähden.


Mukavaa heinäkuuta ja lomakautta! Oletko sinä innostunut seuraamaan jalkapalloa?

2 kommenttia:

  1. Moikka, olisi mukava jos teet jatkossa myös "tavoitteet vuodelle 202x" että laittaisit tavoite+toteumaan näkyviin tolpan jossa näkyy paljonko olet sijoittanut kuukauden aika (tavoite ja toteuma) jolloin näkisi ensi silmäyksellä onko indeksit olleet puolellasi vai oletko saanut tavoitteet täyteen lisäsijoituksilla. Kiitos mahtavasta blogista, löysin sen noin 3pvä sitten ja nyt puolet blogista luettuna. Meillä näköjään sama harrastus ja alkanut samoilla kirjoilla :D
    -PeKi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos mielenkiintoisesta ideasta. Täytyy miettiä, saisinko tällaista jotenkin järkevästi mukaan tämän vuoden tavoiteseurantaan. Riippuu varmaan siitä, missä muodossa tavoitteet asettaa. Ehkä voisi ottaa oman kuvaajan tätä varten.

      Mukava kuulla, että olet viihtynyt blogin parissa ja tervetuloa seuraamaan menoa myös jatkossakin. Aikamoinen luku-urakka on sinulla ollut! Itsellänikin on kyllä sama tyyli, että jos löydän kivan blogin niin haluan kahlata koko tarinan alusta asti. Hauskaa, että samat kirjat ovat innostaneet sinutkin sijoittajaksi.

      Poista

Tervetuloa mukaan keskustelemaan! Arvostan jokaista kommenttia paljon ja normaalitilanteessa pyrinkin vastaamaan niihin vuorokauden sisällä.

You can write also in English.